Ensikertalaisille suositellaan ensin Kirppu-uimakoulua varmistuksen vuoksi, että perusasiat luonnistuvat. Ikä ei ratkaise ryhmää, ainoastaan vaaditut taidot, kuitenkin suositeltava ikä Delfiineissä on noin 6-8 vuotta.
Uimakoulun päätteeksi uimarit saavat todistuksen, missä suositellaan seuraavaa ryhmää.
Uimakoulut pidetään Vesi-Jatulissa perheuintivuorolla lauantaisin ja sunnuntaisin, viitenä peräkkäisenä viikonloppuna.
Nimenhuudon jälkeen lapset siirtyvät ryhmäpukuhuoneisiin, jossa vanhemmat auttavat lapsiaan (yli 7-vuotiaiden tulee mennä oman sukupuolensa mukaiseen pukuhuoneeseen).
Hinnat:
Huom! llmoittautuminen uimakouluun on sitova. Ryhmät tehdään aina ilmoittautumisjärjestyksessä. Peruutukset on tehtävä viimeistään viisi päivää ennen uimakoulun alkua. Sen jälkeen tehdyistä peruutuksista perimme 40 € maksun.
Ryhmiin valituille ilmoitetaan erillisellä sähköpostilla noin viikkoa ennen uimakoulun alkua.